top of page

No onko sillä peniksen koolla väliä vai ei?

Nyt ratkaistaan tämä ikuisuuskysymys kerta kaikkiaan ja lopullisesti! Hirveästi tästäkin jutusta vauhkotaan, vaikka se (siitä koosta riippumatta) onkin tavallaan aika pieni asia. Omasta mielestäni miesten housujen sisältö ei ole ihan sen kokoluokan juttu, että siitä tarvitsisi niin suurta kovin numeroa tehdä, ja seuraavaksi perustelen miksi.

Yleensä koosta puhuttaessa törmää kahdenlaisiin näkökulmiin. Toiset sanovat, ettei sillä koolla ole mitään merkitystä, jos välittää toisesta ja tärkeintä on rakkaus ja läheisyys ja lässynlää. Toinen näkemys taas on, että totta munassa on väliä, miehellä pitää olla iso meisseli ja ilman sitä seksi on automaattisesti huonoa. Tavallaan pystyn puoltamaan kumpaakin näkemystä, koska siitä tosiasiasta ei pääse yhtään mihinkään, että pieni pippeli ei välttämättä tunnu yhtä hyvältä sisällä kuin vähän isompi. Toisaalta kuitenkaan isompi ei ole aina parempi, isosta koosta voi olla haittaakin. Usein sillä läheisyydellä ja tunnepuolen asioilla on myös kuitenkin aika paljon isompi merkitys kuin yhdellä lihanpalalla.

Minua ärsyttää peniksen koosta vouhkaaminen erityisesti siksi, että se korostaa aivan järjettömästi yhdyntäkeskeistä seksiajattelua, johon helposti sorrutaan. Minua hämmästyttää erityisesti se, että naistenkin keskuudessa on yleistä mieltää vain yhdyntä "oikeaksi seksiksi" ja kaikki muu pelkäksi oheistoiminnaksi tai esileikiksi, vaikka moni nainen nauttii enemmän juuri niistä kaikista muista seksitavoista. Yhdyntäkeskeisyys on vahingollinen ajattelutapa monesta syystä, mutta tästä kokonäkökulmasta erityisesti sen takia, että se luo paineita miehille. Iso muna on joku miehisyyden ja kyvykkyyden symboli, ja kaiken lisäksi monella on ihan vääristynyt kuva siitä mikä edes on iso, pieni tai keskiverron kokoinen. Omallekin kohdalleni on sattunut monta miestä, jotka ovat olleet tosi epävarmoja varustuksestaan ja hävenneet sen pienuutta, vaikka penis on todellisuudessa ollut niin iso että olen lähes huutanut tuskasta tyypin paukuttaessa kohdunkaulaani tuusannuuskaksi. Jos yhdyntäkeskeisyydestä päästäisiin eroon, tämä yhden kehonosan ympärillä pyörivä kohkaaminen voisi loppua. Silloin miehet voisivat olla sukukalleuksiensa sijaan ylpeämpiä vaikkapa kielitaidostaan, joka naisen näkökulmasta on usein ihan yhtä tärkeä ellei tärkeämpikin juttu.

En minä väitä, ettenkö tykkäisi enemmän vähän isommasta kuin vähän pienemmästä. Mutta ei sillä koolla oikeasti ole loppupeleissä paljoakaan väliä, jos liikutaan normaalin rajoissa ja rajataan ulos mikropenikset tai jotkut kolmemetriset pytonkäärmeet. Tärkeämpää on, että ymmärretään seksiin kuuluvan muutakin kuin pippelin tunkemista aukkoihin, ja että suurimman nautinnon aikaansaamiseksi tarvitaan myös monia muita kehonosia.


Kaikki julkaisut
Uusimmat julkaisut
Hakusanat
No tags yet.
bottom of page