Älä jää tuleen makaamaan
Kertakäyttökulttuuri ei näy pelkästään arkemme tavaroissa, vaan myös ihmissuhteissa. Swaipataan vasemmalle tai oikealle, tekstaillaan, ignoorataan jos halutaan, kerätään tykkäksiä ja ollaan kokeilunhaluisia. Sinänsä tämä ihmisten vapautuneisuus suhteissa ei mielestäni ole huono asia ja sen rinnalla moni kuitenkin pelkää yksinäisyyttä: ollaan mieluummin huonossa suhteessa monta vuotta, koska ei osata olla yksin.
Etenkin ensimmäiset seurustelusuhteet ovat painoarvoltaan suuria, teininä saatetaan haaveilla yhteisestä tulevaisuudesta, ajatellaan asioita pitkälle, eikä osata edes kuvitella elämää ilman toista. Tällöin suhteessa voi tulla sokeaksi ja omat tarpeet jäävät taka-alalle, koska on tottunut toisen seuraan ja huonoonkin käytökseen. Tiedän monia, jotka kestävät parisuhteessa esimerkiksi henkistä/fyysistä väkivaltaa huonon itsetunnon vuoksi, eivätkä osaa ajatella omaa parastaan ja päättää suhdetta.
Tuossa olen minä 18-vuotiaana, eli noin kuusi vuotta sitten. Painoin suurinpiirtein 43 kiloa. Olin suhteessa, jossa en kuullut kehuja, poikaystäväni halveksi minua, jos käytin korkokenkiä tai ilmaisin vahvasti mielipiteeni, en olisi saanut koskaan olla surullinen ja hänen halunsa oli nollassa. Vertailin jatkuvasti itseäni muihin ja olin mustasukkainen, koska tytöt piirittivät häntä usein. Ajattelin, että jos olisin laihempi, niin ehkä hän rakastaisi minua taas. Jos olisin koko ajan pirteä ja positiivinen, ehkä hän kuuntelisi, mitä mieltä olen asioista. Nyt kun katson tuota kuvaa monen vuoden jälkeen, en edes tiennyt olevani oikeasti noin huonossa kunnossa. Muistan, että vaikka menin lukiopäivät pelkkien purukumien ja pastillien voimin, silti ajattelin, että olin lihava ja kaikinpuolin huono. Suhteemme loppuvaiheilla moni poika taas piiritti minua, kehui minua kauniiksi, mutta en uskonut heitä. Otin sen aina vittuiluna, koska jos oma kumppani ei sano minua kauniiksi, miksi olisin sitä kenenkään muun mielestä?
Viimeiset puoli vuotta riuduin, kunnes poikaystäväni jätti minut. Jouduin lykkäämään kirjoituksia vuodella eteenpäin ja jätin monta kurssia kesken. Kaksi vuotta elämästä tuntui ikuisuudelta ja oli vaikea saada mistään kiinni, kun eromme takia minut jätettiin yhteisestä kaveriporukastamme ulkopuolelle. Olen kiitollinen siitä, että minulla oli äiti tukena. Ensimmäiseen viikkoon en pystynyt nukkumaan huoneessani, koska se oli täynnä exäni tavaroita, mutta pian äiti sisusti huoneeni uudelleen, sai minut joka aamu ylös sängystä, vei minua kouluun ja sanoi, että minä olen tärkeä. Ilman äitiä en olisi tässä.
Olen onnekas, että suhteemme kesti vain kaksi vuotta. Jotkut saattavat olla pahemmassakin suhteessa monia vuosia. Minun olisi itse pitänyt tajuta lähteä paljon aikaisemmin, mutta uskon, että pohjalla käyminen oli minulle hyvästä. Olen hyvin ulkoa-ohjautuva, eli ympärilläni olevat ihmiset tavallaan määrittävät hyvin pitkälle sen, minkälainen elämä minulla on. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun aloin miettiä, että kuka minä oikeasti olen. Mistä minä pidän, mistä en pidä, mitä mieltä olen asioista ja missä vaatteissa tunnen oloni mukavaksi ja eniten minuksi. Eron jälkeen on tärkeää pohtia näitä asioita, koska suhteessa tavallaan tullaan kahdesta yksilöstä yhdeksi kokonaisuudeksi, tehdään kompromisseja ja eletään todellakin sitä yhteistä ja jaettua elämää, jonka jälkeen tuntuu usein siltä, että puolet itsestä on viety pois.
Jos sinulla on taipumusta mennä suhteessa toisen mielihalujen mukaan, pysähdy hetkeksi. Mieti oikeasti, mitä juuri sinä haluat. Parisuhteessa on ok tehdä kompromisseja, kuten yllä mainitsin, mutta jos toisen kiinnostuksen kohteet eroavat niin paljon, että joudutte katsomaan toistuvasti telkkaria eri huoneissa, ehkä silloin kannattaa miettiä, onko se elämä sellaista, josta on haaveillut. Ei ole itsekästä miettiä itseään, itseäsi vartenhan sinä elät, etkä ketään muuta varten. Elämä on mahdollista rakentaa uudelleen monenkin vuoden seurustelun jälkeen.
Mielestäni parisuhteessa tärkeimpiä asioita ovat toisen kunnioittaminen, tukeminen ja hellyyden jakaminen. Olen tällä hetkellä sellaisessa parisuhteessa, josta olen ennen vain unelmoinut. Ensihuuman jälkeenkin avomieheni on vienyt minua usein treffeille, enkä ole edes jotenkin tajunnut, että niin voi todellakin tehdä! Ajattelin, että treffailu on sinkuille, mutta parisuhteessa se piristää kummasti. Suosittelen sitä siis jokaiselle, menkää ulos syömään, käykää leffassa, keilaamassa, retkellä, mitä vain!
