top of page

Mitä tehdä, jos ei haluta?

Moi Seksiklupin seuraajat! Olen Larissa, Seksiklupin uusi vahvistus, ja jatkan tätä blogia siitä mihin Mia ja Minni sen kanssa ovat jääneet. Aloitetaan perusjutuista: mitä on seksuaalinen halu, ja mitä tehdä, jos halut katoavat?

Seksuaalinen halu on jännä juttu. Toisinaan se syttyy ihan yhtäkkiä, vaikka kaupan kassajonossa, toisinaan taas pikkuhiljaa mielikuvien tai kosketuksen avulla. Ensin mainittua kutsutaan spontaaniksi haluksi, jälkimmäistä responsiiviseksi. Kumpikin on yhtä hyvä ja oikea tapa haluta. Välillä ei kuitenkaan haluta ollenkaan, vaan seksi tuntuu maailman epäkiinnostavimmalta asialta. Toisinaan se voi jopa ahdistaa. Halukkuuden vaihtelu on luonnollista, ja usein halu onkin kausiluonteista niin, että välillä panettaa koko ajan, ja välillä ei yhtään. Pidempään jatkuvaan haluttomuuteen ei ole olemassa ihmelääkettä, mutta yleensä sen taustalta löytyy joku syy, johon vaikuttamalla myös halu saattaa lisääntyä.

Pitkissä parisuhteissa käy usein niin, että jossain vaiheessa toinen haluaa enemmän seksiä kuin toinen. Tällöin puhutaan halujen eriparisuudesta. On aika harvinaista, että pariskunnan kumpikin osapuoli haluaa täsmälleen yhtä paljon, joten siinä ei ole mitään ihmeellistä, että halut eivät aina kohtaa. Se voi kuitenkin tulla yllätyksenä, jos suhteen alkuvaiheessa on pantu kuin kanit ja kummankin on tehnyt mieli koko ajan. On tärkeää, että jo siinä kanivaiheessa pysähdyttäisiin panemisen välissä myös keskustelemaan seksistä ja siitä, millaisia toiveita ja haluja kummallakin osapuolella siihen liittyen on. Varsin yleinen syy halujen vähenemiselle on nimittäin se, että se parisuhteen seksi ei ole sellaista, mistä itse nauttii. Alkuhuumavaiheessa sitä ei vaan välttämättä tajua sanoa, koska ihastuneena kaikki, myös vähän keskinkertaisempi seksi, tuntuu ihanalta. Huuman väistyessä on kuitenkin ikävää huomata, ettei seksi toimikaan, ja sitä voi olla siinä vaiheessa vaikeampaa ottaa puheeksi. Vaikka kannustan pariskuntia kyllä puhumaan avoimesti niin seksistä kuin kaikesta muustakin. Se kannattaa.

Haluttomuuteen voi olla myös monia muita syitä. Yksi melko yleinen syy, mitä aina ei tulla edes ajatelleeksi, on lääkkeiden vaikutus. Esimerkiksi e-pillerit voivat aiheuttaa halujen vähenemistä sekä limakalvojen kuivumista, joka sekin on ikävää seksin kannalta. Myös esimerkiksi mielialalääkkeet ovat sellaisia, jotka helposti vievät halut mennessään. Muita syitä voivat olla esimerkiksi epäterveellinen ruokavalio, tupakointi, liika päihteidenkäyttö, stressi, runsas pornon katselu tai esimerkiksi joku parisuhdetta hiertävä ongelma. Myös estrogeeni- tai testosteronivaje voi olla syynä halujen vähenemiseen.

Monet seksuaalineuvojat ja -terapeutit käyttävät asiakastyössä halun kuvaamisen välineenä kaasu – jarru-mallia. Siinä ajatellaan, että seksuaalista halua lisäävät tekijät ovat kuin auton kaasupoljin, ja halua jarruttelevat – noh, jarru. Jarru voidaan vielä erotella käsi- ja jalkajarruun, eli sisäisiin ja ulkoisiin tekijöihin. Ulkoisia tekijöitä ovat esimerkiksi edellä mainitut epäterveelliset elämäntavat sekä erilaiset lääkkeet, sisäisiä taas parisuhteen ongelmat ja stressi. Kun yritetään metsästää kadoksissa olevaa halua, on hyvä lähteä miettimään, vaatiiko tilanne kaasun lisäämistä vai jarrun höllentämistä. On nimittäin täysin turhaa lähteä piristämään seksielämää pitsialusvaatteilla ja käsiraudoilla, jos haluttomuuden taustalla on joku parisuhdekriisi.


Kaikki julkaisut
Uusimmat julkaisut
Hakusanat
No tags yet.
bottom of page