top of page

Pilluterapia osa 1


Vulvodynia tarkoittaa oireyhtymää, jossa esiintyy kipua ulkosynnyttimissä. Vagina voi olla niin kipeä, ettei esim. seksi onnistu. Vulvodyniaan on monia eri syitä ja sitä on vaikeaa diagnosoida, itse jouduin käydä kuudella eri gynekologilla, ennen kuin minulle todettiin tämä oireyhtymä. Oikean diagnoosin saamista vaikeutti minulla myös se, että papereissani luki epävakaa persoonallisuushäiriö. Minua ei gynekologilla käyminen ennen pelottanut, mutta kipujen ilmaantuessa Kondyloomahoitojen jälkeen, huomasin itsekin, ettei oikeasti ollut normaalia, että tutkimukset olivat niin kivuliaita. Aloin kerta kerralla pelkäämään enemmän kipua ja joskus itkin hysteerisesti.

Vulvodyniaa on erittäin hankalaa hoitaa ja varsinkin silloin, jos naisella on tavallaan ”aina” ollut kipuja yhdyntöjen aikana. Itselläni kivut tosiaan ilmaantuivat vasta Kondylooman jälkeen, joten tapaukseni ei ole niin toivoton kun voisi olla. Lääkäri, jolta sain diagnoosin testasi ensin kipupisteeni emättimessä ja testasi kudosten joustavuutta, jolloin on helpompi alkaa suunnitella hoitoa. Netissä on paljon tietoa erilaisista hoitomuodoista, mm. kipulääkityksen aloittaminen, jolloin nostetaan kipukynnystä, ruokavalion muuttaminen (tästä tosin on hyvin ristiriitaista tietoa netissä) ja jotkut ovat huomanneet, että mm. kalsiumsitraatin syöminen voisi auttaa. Olen jo yli vuoden kärsinyt kivuista, joten lähdin hyvin motivoituneena lantionpohjafysioterapiaan.

Ensimmäinen hoitokerta

Fysioterapiani kestää noin puolisen vuotta, ensimmäinen kerta maksaa päälle 30 euroa, jonka jälkeen hoidot maksavat noin yhdeksän euroa kerralta, mikä on mielestäni hyvin kohtuullista. Ensimmäisellä kerralla kartoitetaan elämäntapojani, kuinka paljon juon nesteitä, tupakoinko, onko minulla säännöllistä lääkitystä ja niin edelleen. Koska Vulvodynia on myös henkisesti hyvin rankkaa ja saattaa kuormittaa parisuhdetta, fysioterapeuttini pitää huolen myös henkisestä hyvinvoinnistani. Käyn kaiken tämän ohella psykoterapiassa, mutta on hyvä, että voin siellä keskittyä muihin ongelmiin ja fysioterapeuttini kanssa voin keskustella Vulvodynian aiheuttamista huolista.

Tämän prosessin aikana olisi erittäin tärkeää, että kumppani olisi tukena. Minulla on ollut Vulvodynia jo ennen kuin aloin seurustella Villen kanssa ja hän on ottanut tämän asian oikein hyvin, mistä olen erittäin kiitollinen. Kipujen aiheuttama ahdistus saattaa vähentää haluja, jolloin olisi tärkeää harrastaa muuta läheisyyttä kumppanin kanssa. Nautin tällä hetkellä enemmän halailusta ja silittelystä kuin esim. sormettamisesta. Kumppani ei saisi myöskään painostaa seksiin, koska yhdynnän aikana esiintyvät kivut voivat aiheutua ihan pelkästään siitä, että jännittää lihaksia niin paljon, ettei kumppanilla ole mitään asiaa emättimeen.

Fysiatrini kertoi kuvassa näkyvistä elektrodeista, jotka laitetaan emättimeen. Niistä lähtee tiedot tietokoneelle, josta voidaan katsoa mitä emättimessä tapahtuu niiden ollessa sisällä. Hoidon tarkoituksena ei ole aiheuttaa kipua, joten ohella olevan taulukon avulla voin kertoa, kun kipu on sietämätöntä, koska fysiatri ei voi ulkoapäin tietää, jos minuun sattuu. Hoitoon kuuluvat myös kotona tehtävät harjoitteet. Minua kehotettiin käyttämään säännöllisesti jompaa kumpaa kuvassa näkyvää voidetta sekä lisäämään veden juontia.

Tällä ensimmäisellä kerralla oli tarkoituksena vain kartoittaa tilannettani ja fysiatri katsoi limakalvoni kunnon. Useilla kohtalotovereillani limakalvot ovat hyvin punaiset ja itselläni ne onneksi eivät olleet niin ärtyneet kuin voisivat olla, mutta ärtyneet kuitenkin. Käynti oli kuitenkin henkisesti yllättävän rankka minulle, joten fysiatrin mielestä ei ollut järkeä tutkia emättimen sisäpuolta. Kyyneleet alkoivat valua minulla heti siinä vaiheessa, kun alettiin puhua tutkimuksista. Fysiatri pyysi minua jännittämään alapäätäni, mutta siihen en kyennyt ja juuri tätä minun olisi tärkeää työstää. Lihakseni tavallaan uinuvat, enkä saa niihin yhteyttä. Helpoiten tätä harjoitusta olisi tehdä maaten jalat koukussa ja kerralla supistuksen kesto olisi vain viisi sekuntia, jonka jälkeen pidetään taukoa.

Minua harmitti hieman, kun fysiatri ei voinut tuktkia minua kunnolla, mutta hän sanoi, että se ei haittaa ollenkaan ja menemme minun omaan tahtiini. Käyntien aikana olisi tärkeää, ettei olisi kuukautisia, emättimessä ei saisi olla tulehdusta eikä saisi olla muuten kipeä, esim. kuumeessa. Kumppanini saa myös tulla koska tahansa käynneille mukaan, mikä oli mielestäni kiva juttu! Toivon todella, että tilanteeni helpottaisi enkä malta odottaa seuraavaa käyntiä!

Jos sinulla on jotain kysyttävää Vulvodyniasta tai lantionpohjanfysioterapiasta, laita minulle sähköpostia osoitteeseen: seksiklupi@gmail.com

Kaikki julkaisut
Uusimmat julkaisut
Hakusanat
No tags yet.
bottom of page