Mikä Fifty Shades of Grey -ilmiössä mättää?

Varoitus! Sisältää juonipaljastuksia, älä lue jos et tahdo (erittäin ennalta-arvattavan) kirja/leffaelämyksen menevän pilalle!

Olen lukenut kaikki kolme Fifty Shades of Grey-sarjan kirjaa, ja nähnyt elokuvista kaksi ensimmäistä. Tämän perusteella voisi kuvitella, että tykkään kyseisestä sarjasta kovasti. Asia ei kuitenkaan ole ihan niin. Tartuin kirjoihin aikanaan niiden ympärillä pyörivän kohun vuoksi, ja leffoissa kiinnosti se, miten kirjan tapahtumat on tuotu valkokankaalle ilman, että hommasta tulee ihan tyylipuhdasta aikuisviihdettä. Sekä kirjat että leffat olivat aikamoisia pettymyksiä, sillä vaikka osa seksikohtauksista ovat varsinkin kirjoissa ihan kohtalaisen hyviä ja kiinnostavia, on päähenkilöissä ja heidän suhteessaan niin paljon mätää, etten pääse siitä yli enkä ympäri.

Kyseinen sarja kertoo parikymppisestä opiskelijatytöstä Anastasiasta, joka rakastuu rikkaaseen ja komeaan nuoreen poikamieheen, Christian Greyhin. Pian käy kuitenkin ilmi, että herra Grey ei olekaan varsinaisesti se satujen prinssi, vaan hänellä on vahva pimeä puoli, joka ilmenee kiinnostuksena BDSM- seksiin. BDSM on lyhenne sanoista bondage & discipline, dominance & submission sekä sadism & masochism. Anan ja Christianin suhde alkaa dom/sub-suhteena mutta muuttuu melko nopeasti rakkaussuhteeksi, jota kuitenkin varjostaa Christianin traumaattinen lapsuus ja siitä juontuvat sadistiset taipumukset sekä vahva kontrolloimisen tarve. Seuraa sarja toinen toistaan dramaattisempia tapahtumia, joiden välissä harrastetaan intohimoista seksiä milloin missäkin upporikkaan herra Greyn omistamassa kulkupelissä, kuten autoissa, helikoptereissa ja veneissä. Tai no, en minä muista pannaanko helikopterissa. Ehkä ei, koska ylisuojeleva ja kontrolloiva herra Grey tuskin ottaisi sellaista turvallisuusriskiä Anastasiansa kanssa.

Monesta juuri Christian Greyn suuri tarve suojella Anaa on hänen paras ominaisuutensa, näyte vahvasta rakkaudesta ja kerta kaikkiaan ihaninta, mitä mies voisi naiselleen tehdä. Mutta minusta se on yksinomaan ahdistavaa. On toki ihan ok pyytää toista laittamaan autossa turvavyö kiinni, mutta jos ei pysty päästämään kumppaniaan baariin kavereiden kanssa olematta sairaana huolesta ja palkkaamatta tälle henkivartijaa mukaan, menee homma mielestäni vähän yli. Christian kontrolloi Anan elämän jokaista osa-aluetta, on jatkuvasti tietoinen tämän olinpaikasta ja suoralta kädeltä kieltää tältä asioita, kuten tärkeän työmatkan. Ensimmäisessä kirjassa hän jopa tarjoaa Analle allekirjoitettavaksi sopimusta, jossa on lukuisten seksuaalisten toimintojen lisäksi kohta siitä, että Anan täytyy sitoutua tiettyyn ruokavalioon eikä hän saa käyttää päihdyttäviä aineita tai muutenkaan tehdä mitään, joka asettaisi hänet pieneenkään riskiin. Christian myös ostattaa palvelijoillaan kaapit täyteen vaatteita Analle, jolla ei tietenkään ole mitään sanavaltaa asiaan. Parin käyttämä ehkäisymenetelmäkin on sataprosenttisesti Christianin päätös, Analta ei paljon kysellä. Tällainen omistaminen ja kontrollointi on minusta melkoisen sairasta, ja on todella vahingollista, että sellaista käytöstä näytetään romanttisena. Anastasia toki yrittää näön vuoksi vähän kapinoida kaikkia määräyksiä vastaan, mutta alistuu lopulta aina hyvillä mielin jokaiseen pikku oikkuun ja määräykseen. Siitä tulee sellainen kuva, että itsenäiselle ja omavaltaisellekin naiselle on oikea lottovoitto päätyä suhteeseen, missä joku muu tekee kaikki päätökset hänen puolestaan. Se on kuitenkin varmaa, että itse en ainakaan suostuisi elämään tuollaisen kontrollifriikin kanssa, joka ei antaisi pienintäkään siivua omaa tilaa tai mahdollisuuksia päättää omista asioistani. Se ei ole romanttista, vaan ahdistavaa.

Jostain luin joskus, että koko Fifty Shades-konseptin viehätys perustuu siihen, että Christian Grey on nuori, komea ja rikas. Jos hän olisi ruma ja siivoton asuntovaunussa elelevä ukko, nämä kontrollifriikkeilyt eivät yhtäkkiä tuntuisikaan niin ihanilta romanttisilta eleiltä, eikö vain?

Toinen häiritsevä asia on se, miten kirjoissa ja leffoissa käsitellään Christianin seksuaalisia mieltymyksiä. Tokassa kirjassa Christian kertoo saavansa tyydytystä sellaisten naisten fyysisestärankaisemisesta, jotka muistuttavat hänen kuollutta biologista äitiään. Se on toki pikkuisen pelottavaa eikä ehkä kovin tervettä toimintaa, ja on ihan ymmärrettävää, että Ana sitä pikkuisen säikähtää. Mutta en pidä siitä, että Christianin sadistiset taipumukset nähdään ennen kaikkea hänen traumoistaan aiheutuvana haittana, jonain mistä pitäisi terapian avulla päästä eroon. Sadismi on seksuaalinen mieltymys siinä missä muutkin, ja niin kauan kun sitä toteutetaan kenenkään ihmis- tai seksuaalioikeuksia rikkomatta, ei siinä pitäisi olla mitään ongelmaa. BDSM:stä tai muustakaan kinky seksistä tykkääminen ei ole sairaus eikä oire mistään henkisestä epätasapainottomuudesta tai traumatisoitumisesta. Joskus ne ehkä kompensoivat elämän muita osa-alueita, esimerkiksi niin, että joku esimerkiksi töissä paljon vastuuta kantava saattaa nauttia alistumisesta ja kontrollin luovuttamisesta toiselle, mutta sehän on vaan merkki tasapainoisuudesta ja tasapainon hakemisesta elämään, ei missään nimessä traumoista tai sairaudesta. Siksi en tykkää siitä, että Christianin mieltymys on ensisijaisestinegatiivinen juttu ja jotain sellaista, josta hän Anan rakkauden avulla paranee. Voin tässä itsekin rehellisesti myöntää, että ihan se tavallisin vaniljaseksi ei minuakaan täysin saa syttymään, vaan voi olla, että hieman toisenlaiset jutut kiinnostavat enemmän. Onko minussa nyt sitten joku vika, vai onko kyse siitä, etten ole tavannut ketään taianomaista ihmistä jonka rakkaus saisi minut parantumaan tästä ja nauttimaan lauantai-illan lähetyssaarnaajaseksistä niin kuin kunnon kansalaiset? Ajatuskin on naurettava.

Fifty Shadesilla on toki oma viihdearvonsa sekä kirjoina että leffoina, sitä en käy kiistämään. Seksikinon tosin hieman epäuskottavaa, sillä kuka nainen voisi samastua Anastasiaan, 21-vuotiaaseen neitsyeen, joka ensimmäisestä kerrastaan lähtien saa joka kerta seksiä harrastaessaan lukuisia orgasmeja, sekä esileikkien että yhdynnän aikana, ja useimmiten vielä lähes samanaikaisesti kumppaninsa Christianin kanssa. Leffojen parasta antia on mielestäni upea puvustus sekä hyvät soundtrackit. Seksikohtauksia on hieman siistitty leffoissa, niistä puuttuu esimerkiksi kokonaan Christianin vastaanottama suuseksi, mutta jos niitä katsoo tarpeeksi kiimaisessa olotilassa, saattaa tuntea pientä syttymistä. Kirjoista saa eniten irti jos ne lukee englanniksi, suomennokset herättävät välillä lähinnä myötähäpeää. Kannattaa myös pitää koko ajan tietty kriittisyys mielessä, ettei luku- tai katselukokemuksen jälkeen huomaa haaveilevansa omasta sekopäisestä kontrollifriikistä, joka tahtoo rangaista sinua äitinsä huumeongelman vuoksi.