Yhdestoista luukku

Luin tänään rajusta seksistä nauttivan feministin kirjoituksen siitä, miten vaikeaa on löytää mies, joka kohtelee sängyssä alentavasti ja muuten kunnioittaen. Ja miten vaikeaa on myöntää nauttivansa rajusta seksistä, jossa mies määrää, kun elämänarvot ovat miesten valtaa vastaan.

Teksti oli mielenkiintoinen, mutta minun oli vaikea samaistua. Ei sillä, ettenkö itse feministinä nauttisi rajusta seksistä, jossa minua määräillään ja kohdellaan kaltoin, vaan sillä, etten täysin käsittänyt miksi sen pitäisi olla ongelma tai hävettävä asia.

Jos itsensä kuitenkin löytää häpeilemästä omia halujaan, kannattaa pohdiskella mikä häpeän synnyttää. Pelko siitä, ettei ole enää vakavasti otettava feministi, jos haluaa miehen alistavan seksin aikana? Pelko siitä, että kumppani tuomitsee halusi jollain lailla vääriksi tai nauraa niille? Pelko siitä, että kaltoinkohtelu siirtyisi sängystä parisuhteeseen?

Itse ainakin ilmoitan kumppanille, että minua saa kohdella kaltoin seksin aikana, määräillä, nimitellä, pakottaa ja halventaa, mutta se kaikki kuuluu vain ja ainostaan seksiin. Arkielämässä on turha komennella tai läpsiä naamaan, suhde nimittäin päättyy melko pian sellaiseen.

Käsitän kyllä, että jollekulle tässä on ristiriita, mutta minulle kyse on enemmänkin siitä, että seksi ja elämänarvot eivät ole millään lailla liitännäisiä toisiinsa. Niiden ei tarvitse olla samassa linjassa. Se millaisesta seksistä nautin ei kerro mitään muuta kuin millaisesta seksistä nautin. Se ei ole mikään viitaus siihen, miten muuten tahdon minua kohdeltavan tai millaista käytöstä pidän hyväksyttävänä.

En missään nimessä hyväksy kenenkään halventamista missään muodossa, nimittelyä tai käsiksi käymistä saatika seksiin pakottamista. "Nyt huora muna suuhun" on mukavaa kuultavaa seksin aikana, kun taas "nyt huora tiskaat" arjessa ei ole millään tasolla okei, eikä kenenkään kuulu kestää sellaista kohtelua.